torstai 17. tammikuuta 2013

donkkaa dorka.

Eilen ei ehtinyt millään päivittelemään blogia, vaikka aikaa pelailla oli, mutta ei vaan ehtinyt sitä raportoida, joten tässä tulee.

Aamusta pelailin Pokemon White version 2:sta miltei heti herättyäni, ja aika lensi. Huomasin yhtäkkiä, että kello on 12, ja en ole syönyt mitään. Niin, ja heräsin siis poikkeuksellisesti jo ennen kasia, joten aikaa vierähti noin nelisen tuntia pokemonien maailmassa. Ja hyvin menikin, pari pokemonia kehitty, ja leveleitä tuli monelle pokemonille ihan kivasti, ja pari salipäällikköäkin tuli voitettua. Ja rutkasti uusia taskuhirviöitä tuli napattua. Tilasin pizzan ja mietin mitä sitten tekisi, kun pizzan syöminen ei onnistu ds:ä kourassa.

 No menin pleikalle. Ja söin pizzan pikavauhtia ja hyppäsin nba 2k12:n kimppuun. Heti vaan peliä omalla pelaajalla käyntiin. Ja peli lähti menemäänkin oikein hyvin. Eka neljännes loppui 8 pisteen saldolla, ja tokan jälkeen kasassa oli 12, ja olin joukkueen suurin pistelinko. Kolmannella neljänneksellä vauhti oli hyvä, ja pisteitä oli kasassa 23. Oli fiilis että nyt menee ennätys rikki, ja tuolla vauhdilla 30 pisteen rajakin. Neljäs neljännes alkoikin vaihtoaitiossa, ja pääsin mukaan viidelle viimeiselle minuutille, joten kiire tulisi. Ja eka heitto upposi, 25 pistettä. Mutta sitten iski iso jumi. Mikään ei onnistunut, yksikään heitto ei meinannu mennä sisään. Kunnes sain yhden, 27 pistettä, eli ennätys, mutta 30 oli tavotteena. viimeinen minuutti on sähellystä. Joukkue on 5 pistettä tappiolla. 45 sekuntia aikaa ja saan pallon koriin, 29 pistettä. Lähemmäksi ei enää pääse rikkomatta rajapyykkiä. Mutta mikään ei tunnu sujuvan, vastustaja tekee kolmosia, joten tappio on jo varma. Aikalisä ja päästään hyökkäyspäähän sisäänheitolle, 4 sekunttia aikaa. pyydän syöttöä, saan sen, juoksen vähän matkaa ja heitän. Ja ihme tapahtuu, kori! 0,5 sekuntia ennen erän loppua 31 pistettä kasaan! kerrankin vaikka joukkue hävisi, ei haitannut!

Pelistä jäi niin hieno fiilis päälle, että ajattelin pelata vielä toisen matsin. Vastassa on joukkue jossa aloitin kauden, mutta josta pyysin vaihtoa pois, kun joukkue ei menestynyt, ja kaikki tuntui olevan omilla harteilla. Ottelu alkaa, ja saan korin ekasta hyökkäyksestä. Mutta ärsyttävästi tuttu vastustaja heittää kolmosen sisään. Uusi hyökkäys epäonnistuu, ja sama tyyppi vastustajista pistää jo toisen kolmosen sisään. Hyökkäys ja saan itse kakkosen sisään. Käsittämättömästi saan 12 pistettä jo ensimmäisellä neljänneksellä, ja 22 on kasassa jo puolessavälissä. Suurin osa meidän joukkueen pisteistä on minun tekemiä! Kolmas neljännes ja 28 pistettä kasassa, joten aika lujaa menee! Mutta joukkue kyntää, ja se ärsyttää. Koko pelin suurin ongelma on se, että itse pitäisi tehdä joukkueesta riippumatta aivan järkyttävästi koreja, että joukkue voisi voittaa, sillä joukkuekaverit on aina idiootteja, eivätkä tunnu onnistuvan missään. Tämäkin joukkue johon minut siirrettiin jonkin aika sitten oli melkein kärjessä sarjataulukossa, mutta kun minä tulin joukkueeseen ja joukkueen tehtyjen korien määrä kasvoi, kasvoi yllättäen myös tappioiden määrä, yhtäkkiä vastustajat saa enemmän koreja kuin ennen! Pikkusen liikaa laitetaan tässä pelissä pelaajan niskaan vastuuta koko joukkueesta, vaikka olisikin vasta tulokas kaudella!!! älytöntä!

Mutta takaisin otteluun. Viimeinen neljännes lähtee sähäkästi, ja saan parissa minuutissa 3 koria, joten ennätys on taas rikottu, ja kasassa on jo 34 pistettä. Sitten taas taantuma pelaajan taidoissa kun yhtäkkiä kaikki mikä äsken toimi ja onnistu ei enää onnistukkaan. Loppupelin aikana saan enää 2 koria sisään, joten lopullinen tulos on itselle 38 koria, ja joukkueelle tappio kevyesti, joukkueen tehdyt pisteet oli 64, ja vastustajalla 88! se harmitti. Ja se myös, että 40 pistettä jäi vain yhden onnistuneen korin päähän, mutta onpahan tavoittelemista! :)

Mutta oli kyllä mukavaa kun peli lähti sujumaan todella hyvin omalta osalta! :) iski taas kunnon kipinä tuotakin peliä kohtaan! :)

Loppuillan hiimailin ja pelailin pokemonia hitusen, mutta eipä siitä oikein kerrottavaa ole! :)

Että semmosta tällä kertaa. Seuraava päivitys tuleekin sitten aikaisintaan sunnuntaina, ehkä jopa maanantaina, riippuu ehdinkö pelata ja kirjoittaa sunnuntaina. Homma on nimittäin niin, että reilun tunnin päästä täytyy lähteä suunnistamaan kohti juna asemaa, ja kohti helsinkiä, josta taas laivalla kohti ruotsin maata. Saatiin ilmaiset lahjakortit kahden yön risteilylle 8:lle hengelle, joten lähden sinne reetan ja sen kavereiden kanssa tutkimaan ensimmäistä kertaa eläissäni, että mitäs tuolta ruotsin puolelta löytyy! :) Ja sieltä tosiaan palaillaan lauantaina, mutta silloin ei ehdi pelailla eikä päivitellä, kun matkustaminen väsyttää minut aina! :) Mutta ehkä sunnuntaina sitten, tai viimeistään maanantaina! :) morios! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti