torstai 26. marraskuuta 2015

Kolmas kertako toden sanoo?

Hepskukkuu. Kuten viimeksi lupailinkin, niin nyt olisi luvassa lisää juttua assassins creed 3:sesta. Tapahtuipa nimittäin niin, että tajusin että hommaan piakkoin pleikka nelosen, ja sen hankittuani pleikka kolmonen ei nyt ihan eläkkeelle asti pääse, mutta lomailemaan kuitenkin, ja tulee jäämään vähemmälle pelailulle varsinkin alkuun, niin tuumasin että pakko pelata tuo assassiini kolmonen läpi mahdollisimman pian. Eilen pelasin yhden chapterin, ja loput juuri tuossa äsken, joten nyt on luvassa loppuarvostelua yms.

Niin ja spoileri varoitus, seuraava teksti tulee sisältämään spoilereita ac 3:n loppupään juonesta, joten tästä eteenpäin ei kannata lukea, mikäli joksus aikoo itse tuon pelin juonen kokea. Mutta tästä lähtee.

Kuten jo viimeksi valittelin, niin päähenkilö teki aivan jäätävän tyhmiä ratkaisuja jo viimeksi, ja kun pelaajalla itsellään ei ole vaihtoehtoa kuin vaan pelata niin kuin juoni vie, niin hieman pakkopullaa tämä loppua kohden itsellä oli. Minä tykkään erittöin paljon peleistä, joissa on hyvä juoni. Erityisen paljon pidän peleistä joissa on yllättäviä käänteitä ja erittäin hyvinkirjoitettua tarinaa muutenkin. Valitettavasti AC 3 ei kyllä täytä kumpaakaan kriteeriä. Paitsi hieman yllättävää toki oli pelin loppu, mutta siitä hetken päästä lisää.

Viimeksi jäätiin isäpapan kanssa yhteistyöhön,. joten seuiraava chapteri jatkui samasta tilanteesta. Mutta sitten kesken chapterin päähenkilö päätti lopettaa yhteistyön, joka oli kyllä erittäin järkevä teko, eihän sitä olisi pitänyt alunperinkään tukea koko yhteistyötä, mutta syy, jonka takia se yhtäkkiä loppui, oli vaan erittäin typerä. Kun isäpappa kertoi että george washington itse asiassa on se joka intiaaniyhteisöjä sorsii, suuttuu poika toki georgelle, mutta myös isälle. Jos isä on koko ajan aikonut tappaa george washingotnin, niin miksi helkutissa poika nyt tästä suuttuu isälle, joka kertoo mitä george on tehny. En ymmärrä tätä käsikirjoittamisen tasoa, jopa salkkareissa on välillä järkevämpää käsikirjoittamista, ja minä en edes katso salkkareita, juurikin tuon typerän käsikirjoituksen ja kaiken hölmöyden takia, ei vaan kiinnosta, joten se puhukoon aika paljon puolestaan.

No sitten on mentävä äkkiä pelastamaan kotikylä jonne ollaan georgen käskyjen mukaan hyökkäämässä. Se millä tapaa päähenkilö tämän tilanteen ratkaisee on jotain aivan järkyttävää sontaa että aivokapasiteetti ei vaan riitä käsittelemään tätä totaalista järjettömyyttä. Kun entinen paras kaveri (samasta intiaanikylästä) on hyökkäämässä george washingtonin lähettämien hyökkääjien kimppuun, pitääkin päähenmkilön hyökätä oman tätä kaveriaan vastaan. Ja koska jostain syystä kaveri ei usko että olen auttamassa niin mitäpä tekee päähenkilö? No tietty tappaa oman entisen parhaan kaverin joka tosiaan on samasta heimosta kuin itse päähenkilökin!!! Siis anteeksi mitä, mikä ratkaisu tämä tällainen on. Ja miten tämä estää georgen joukkojen hyökkäämisen kylään muka? mutta niin vain käy, kukaan ei hyökkääkkään, vaan itse on kiidettävä jo toisaalle. Ei vaan voi ymmärtää, koko hommassa ei vaan ole minkäänsortin järkeä!

SItten on pieni sota pätkä ja chapteri loppuu,  jonka jälkeen on kuten aavistelinkin, vuorossa nykyaikaan sijoittuva pätkä, joka on täysin turha ja täynnä myös älyttömyyksiä, joista en jaksa edes paasata, liian turhaa ja liian typerää.

Sitten palataan takaisin menneisiin, ja alkaa suuri meritaistelu. MIkäli olen käsittänyt oikein, niin assassins creed 4 on ollut jo työn alla kun tätä peliä on tehty, joten kai näillä tehtävillä on hieman tarkoitus pohjustaa seuraavaa peliä joka tosiaan on merirosvo teemainen, mutta ne nyt vbaan tuntuu aivan irrallisilta koko juonesta, vaikka onhan ne hyvin perusteltu, mutta silti en vaan pidä. Varsinkin tämä kyseinen meritaistelu oli jotain aivan kauheaa, en pitänyt.

Taistelun jälkeen ollaan menossa tappamaan taas toinen pääpahiksista, mutta saadaankin hieman osumaa tykistä ja ollaan puolikuolleena raahautumassa sinne minne piti mennä. Ja kas, siellä ei olekkaan sitä joka piti tappaa, vaan isäukko. Ja sitten koittaa taas sontaa kun pitää itse taistella erittin puolikuntoisena tosiaan tykistä saaneena täysivoimaista isäukkoa vastaan. Normaali järjen mukaan tässä ei pitäisi hirveästi epäselvyyttä olla kumpi tuon taistelun voittaa, kokenut ja paljon taistellut temppeliritari, vai erittäin puolikuntoinen nuori assasiini, jonka opijnnot salamurhien parissa on vasta päättynyt. No vaikea taistelu se oikeastaan oli mutta tietysti päähenkilömme on se voitettava todennäköisyyksiä uhmaten, ja niin isäukko saa surmansa.

Tämän jälkeen on enää jäljellä se viimeinen, jonka luulin että vuoro kuolla olisi ollut tosiaan jo edellisessä chapterissa. Koko tämä chapteri on vaan erittäin tökerö ja pöljä. Päähenkilö tekee paljon typeriä asioita, etsiien tätä Charles leetä joka on tapettava. Ja jostain ihmeen syystä kaikki henkilöt joille pelissä pitää puhua, tietää jo ketä jahtaan, joten heiltä ei tarvitse kysyä kuin missä? todella outoa. Lopulta seuraa suuri viimeinen takaa-ajokohtaus, joita tosiaan vihaan sydämmeni kyllyydestä, ja tämä varsinkin oli jotain aivan kauheaa sontaa, mutta sain kuin sainkin sen lopulta läpi. pla pla pla ja lee on kuollut. Josta seuraa se että saadaan avain jotan ollaan jahdattu koko pelin, ja jota nykyhetken henkilöt tarvitsevat maailman pelastamiseen.

Siispä siirrytään viimeiseen chapteriin joka on nykyaikaa. chapteri on itseasiassa vain pelkkää loppuvideota, jossa kerrotaan miten päähenkilöä on johdettu tuohon paikkaan koko ajan jonkun muinaisen "hengen" toimesta. Tai siis ainakin jotain sellaista, en jaksa kertoa tarkemmin kun sillä nyt ei ole suuremmin väliä, kun sontaahan tämä koko loppu on. Sitten selviää että päähenkilökkä on vaihtoehtona joko tuhota maailma ja näin estää tämän "hengen" joku suunnitelma, tai aiheuttaa maailmanloppu ja siitä seuraa asioita. No itsehän tässä ei edes valintaa saa tehdä, vaan maailmanloppu se olkoon ja peli päättyy. no wau, nyt oli ehkä vuosisadan antikliiimaksisin loppu. Tämä on se mitä kohti koko pääjuoni on vienyt ensimmäisestä pelistä asti. Ei voi muuta sanoa kuin että hämmästyttävää! Hämmästyttävää miten suurta sontaa voikaan olla 3:n pelin kestoinen pääjuoni olla, huh huh miten suuri pettymys tuo loppu, vaikka olisihan se nyt pitänyt päätellä jo tuossa 9 chapterin aikana, että ei se nyt tästä enää paremmaksikaan voi mennä.

Huh huh, hiljaseks vetää. Peli oli hyvä pelillisiltä osin, vaikkakin iso osa päätehtävistä olikin melko ärsyttäviä, mutta muuten pelattavuus oli mitä mainioin, ja nautin pelin pelaamisesta. Mutta juoni oli se joka teki kipeää. En muista ihan vähään aikaan pelanneeni mitään noin surkeasti käsikirjoitettua peliä, ja eikä tuota kyllä juonen takia kannattaisikaan pelata. Loppujen lopuksi olen vain iloinen että sain sen pelattua ennen kuin se olisi jäänyt pölyttymään. Ja olihan siinä hauskat hetkensä ja viihdyin pelin parissa, varsinkin sivutehtävien ansiosta, joten oli se ihan pelaamisen arvoinen, mutta tuskin tulen kyllä tätä enää tämän jälkeen koskaan pelaamaan.

Joten sellasta. Suuresti veikkaan että seuraava päivitykseni tulee sisältämään sitten Ps4 asiaa, ja toivon mukaan Fallout 4 kokemuksia, mutta vaikea sanoa vielä kun ei varmaksi tiedä. Sen näkee sitten :D siihen asti ei muuta kuin moi :)

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Salamurhailua

Paljon on taasw kerennyt pelailla sitten viime postauksen, joten aika taas kertoilla hieman pelillisiä kuulumisia.

Viime postauksen jälkeen on tullut pelailtua muutakin kuin vain isaaccia, Sillä katselin joku päivä eri tyyppien striimejä, joissa he pelailivat uusinta assasins creediä, eli syndicatea. Itselläni sitä ei ole, mutta omistan kaikki assasiins creedit ykkösestä neloseen, mutta koska tahdon pelata ne järjestyksessä, ei kolmosta tai nelosta ole vielä tullut edes koskettua. Nyt annan varoituksen spoilereista, sillä kirjoitan assassins creed 2:sen loppupäästä ja kolmosen alusta, joten pieniä spoilereita on pakko sisällyttää, mutta ei kovin isoja.

No joten striimistä innostuneena päätin jatkaa AC: 2:sen pelaamista. Ja täytyy sanoa että nyt muistin miksi olin jäänyt siihen mihin olin. Tehtävänä oli tappaa jonkun tyypin 8 tai 9 kenraalia, ja jokaisen tappaminen oli erilainen tehtävä, mutta kaikki yhtä lukuunottamatta oli aivan älyttömän ärsyttäviä tehtävinä. Varsinkin takaa-ajo tehtävät on jotain todella hirveää tuossa pelissä, ja tietysti seassa oli sellaisiakin. Jonkun salamurhaus huomaamatta on kaikkmein mielenkiintoisinta, mutta pelin rajoitteiden takia myöskin hyvin haastavaa.

Kun nyt sitten paneuduin peli pelaamaan, sain kuin sainkin sen vihdoin pelattua läpi. Ainoa mitä en ymmärrä, on se että miksi pelin lopputekstien aikana piti olla joku "nykyaikaan" sijoittuva "lisätehtävä". Kun peleissä on seurattu Desmont nimistä tyyppiä, joka koneen avulla matkaa menneisiin aikoihin muistoissaan, ja täten saavuttaa esi-isiensä muistot, jotka sattuivat olemaan assasiinejä, ja menneisyydessä täytyy selvittää ertään artifaktin sijainti. Ja se kakkosessa selvisikin lopussa.

No sitten aloitin kolmosen, ja Alussa tietty on taas pieni pätkä nykyaikaa. Koko juonen ytimenä on vuosi 2012 ja silloin lähestyvä maailmanloppu pelimaailmassa, ja se estääksemme on taas palattava menneisyyteen ja kolmannen esi-isän muistoihin, jotta saadaan joku toinen artifakti että maailmanloppu saadaan estettyä. Sitten päästään vihdoin taas menneisyyteen, mutta ai jumaliste miten pitkään kestää tutorial tehtävät. Sitten jossain parin chapterin jälkeen tulee yllätys joka muuttaa hieman asioita, ja sitten tuleekin nykyaikaan sijoittuvaa tapahtumaa.

Ja se onkin ehkä kaikkein turhimman tuntuista pelissä, ainakin tällä hetkellä, sillä koska pelissä pelataan Amerikan perustamisen aikaista ajankohtaa muuten, ja kaikki tapahtuu siellä, paitsi sitten nämä "suuren pääjuonen" kuviot jotka tapahtuu "nykyajassa" eli lienee jossain vuoden 2011 tai 2012 tienoilla, mutta nykyaika hommat on tuossa vaan niin saakelin turhaa pashaa, että se vaan rikkoo fiilistä ja intensiteettiä, kun yhtäkkiä tempaistaankin nykyaikaan, vaikkakin ne tapahtuu chapterien välissä, mutta silti, kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta.

No, nyt tällä hetkellä olen pelissä aloittamassa juuri chapter 10:n, ja tietääkseni pelissä on 13 chapteria, joten loppua kohti mennään. Toki 6 ekaa olikin kyllä tutoriaaleja, joten kun sanoin pitkästä tutoriaalista niin se todella oli aivan liian pitkä ja turhauttava.

Nyt on luvassa hieman isompaa spoileria, joten jos assassins creed 3 on pelaamatta ja ei halua tietää mitään juonesta niin ei kannata lukea, kerron nimittäin hieman chapter 9:stä, jonka juuri pelasin.

Nimittäin sattuu olemaan niin, että tuo chapter 9 on kyllä suurimman luokan pask....pashaa mitä vaan voi olla. Vaikkakin se onneksi sijoittuu kyllä tuohon menneisyyteen ja amerikkaan, niin silti se on vaan niin typerä, se ei vaan ole millään tavalla järkevä. Kun siis, saadaan tehtävä joltain päälliköltä, liekklö jopa itse George Washington, tehtävä hankkia joitain sotatarvikkeita takaisin. Mutta niitä jahdatessa törmätään päähenkilön isään, joka on muuten pelin pääpahis, ja sitten lyöttäydytäänkin yksiin tämän kanssa, jotta isäpappa saa tapettua tuon petturin joka vei ne kamat joita minä jahtaan, ja minä saan ne kamat. Mutta kun se ei vaan ole mitenkään järkevää!!! Miksi ihmeessä kumpikaan haluaisi tehdä yhteistyötä. Kyllä, he ovat isä ja poika, mutta päähenkilö on tappanut jo muutamia isänsä kavereita, ja laittanut muutenkin tosi paljon kapuloita isäpapan rattaisiin, ja tosiaan päämääränä on lopulta tappaa isä, ja isäkin on tosiaankin laittanut pojan rattaisiin kapuloita, kun aiheutti tämän äidin kuoleman ja kylän tuhon ja kylvää tuhoa ja vaikeuksia. Joten kaikin puolin tuo yhteistyö on vaan erittäin TYPERÄ! Ellei tässä nyt viimeisten 3:n chapterrin aikana tapahdu jotain joka muuttaa asian niin, että isistäkin tulee assasiini, mutta sekin nyt ei oikein tunnu järkevältä, kun se nyt sattuu olemaan assassiinien vihollisten eli templarien päämies amerikassa. Joten lienee järkevää sanoa että  chapter 9 oli kyllä jotain aivan hirveää sontaa minun mielestä. Ei vaan millään tavalla järkevää.

No se siitä. Saa nyt sitten nähdä miten homma tuosta etenee kun seuraavalla kerralla tuosta jatkan. Kaikkein eniten huolestuttaa minkälaista sontaa tuo "nykyajan" juoni vielä tuleekaan tarjoamaan. Varmaan ainakin 1 ellei jopa 2:kin eri pätkää joudu tuossa nykyisyydessä pelaamaan...

Mutta on enhän minä tuota peliä pelaisi ellei se olisi kiinnostava ja kiehtova. Juoni nyt välillä on vähän mitä on, mutta iso osa vapaaehtoisista tekemisistä on kyllä kiehtovaa. Pelissä pääsee metsästämään ja laiva tehtäviäkin olisi, mutta ne nyt ei oikein nappaa. Vaikka varmaan kllä pitäisi, kun nelos assassiins creed nyt kuitenkin sattuu olemaan melkeinpä pelkkää merirosvoutta, joten siinä sitä ainakin riittää.

Mutta sellasta. Tulipas hieman kirjoitettua :D Lienee asiallista nyt lopetella siis. Mutta assasiinin parissa tulee varmaankin tässä lähipäivinäkin vietettyä jonkin verran, joten uskoisin että seuraavassa postauksessa kenties luvassa lisää assassiinoilua :) siihen asti näkemiin :D

maanantai 9. marraskuuta 2015

mihin aika katoaa? :O

huuups, hieman kerkesi taas venähtämään tuo postauksen vöäli, mutta tässä on ollut kaiken laista hässäkkää, niin senpä takia on tämä päivittely jäänyt. Mutta kuten jo viimeksi taisin mainostaa, niin tietokonepuolella on aika mennyt hyvin tehokkaasti isaacin parissa, ja sen afterbirth lisärin kanssapa hyvinkin, ja lautapelien puolelta taasen hanabi on ollut kovasti pelattavana. Aloitetaan hanbista.

Hanabihan on siis lautapeli, tai tarkemmin korttipeli, jossa 2-5 pelaajaa pelaa yhteistyönä, tarkoituksenna saada kasattua korttipinoja, 5 kappaletta, ykkösestä vitoseen. Jujuna on että' omia kortteja ei näe, virheitä saa tehdä vain 2 tai peli päättyy,. ja vinkkejäkin saa antaa hyvin rajallisesti. Joten Peli on hyvinkin jännä, ja toki hieman riippuu tuuristakin, että mitkä kortit kellekin tulee, mutta strategia on pääosassa tässä pelissä.

Sitä ollaan nytten pelailtua vajaa kymmenen kertaa yhteensä, ja aika keskiverto pistetulos on siinä 17 tai 18, melkein joka peli on päättynyt 18 pisteeseen, kun siis maksimi on 25. Parhaimmillaan päästiin jo 22:n pisteeseen tuossa viikonloppuna, joten suhteellisejn hyvä ennätys jo saatu aikaiseksi, mutta vielä me se täysi potti joskus saadaan:)

Mutta sitten sitä afterbirthiä :) se tosiaan julkaistiin jo tuossa parisen viikkoa sitten, ja silloin kun se julkaistiin, niin tuli 24:n tunnin sisällä sitä pelattua 10 tuntia, joten mukanaan vei aika tehokkaasti. Sittemmin on tullut pelailtua maltillisemmin, että ei tuossa parissa viikossa ole tullut kuin joku 24 tuntia pelattua yhteensä, ja joista se 10 tosiaan jo silloin ekan vuorokauden aikana :) Mutta intoa peliin löytyy, juurikin sen takia miten paljon peliin kaikkea uutta on tullut. Vieläkin tulee välillä täysin uusia ja tuntemattomia esineitä vastaan, ja uusissa esineissä on niin plajon kaikkea mahtavaa, että variaatioita peliin tulee paljon. Lisäksi uusia vihollisiakin on muutamia, pari pääkkää ja varsinkin the hush niminen pääkkä on isaac pelien pahin pääkkä tähän mennessä. Ihan älyttömän hurja, 2 kertaa olen vasta sen onnistunut päihittämään :) lisäksi  uusi greed peli muoto on kova, ja sen pää pääkkä eli ultra greed on hyvin jännä :)

Mutta juu, eipä muuta tällä kertaa. Ehkä seuraavassa postauksessa on jo kuvia :)

torstai 29. lokakuuta 2015

farmia, isaaccia ja maailmanloppua

Hieman aikaa vierähti edellisestä postauksesta, joten tässäpä pieni tietopaketti miten on mennyt.

Kuten otsikkokin lupailee, niin 3 peliä on ollut nyt ne pääpelit, joita on tullu pelattua, mutta nyt tuo farming simulator alkaa jäädä taas vähemmälle. Siinä tilanne on se, että 41:stä pellosta omistan 31, niin aika menee hyvinkin paljon koko ajan samoja hommia tehdessä, kun yksi pelto on puitu niin pitää siirtyä seuraavalle, toisille pelloille istutetaan, ja tuntuu että kierrän pellolta toiselle, joten alko hieman toistamaan itseään se.

Toinen peli, joka sekin nyt tässä muutamana päivänä on jäänyt vähemmälle on tuo binding of isaac rebirth, mutta siin'kin tuli taas muutama uusi tavara avattua, ja tällä hetkellä odottelen vain huomenna julkaistavaa afterbirth lisäriä, joten huomisesta lähtien tulee isaacia taas varmasti pelattua enemmänkin.

Mutta sitten maailmanloppuun. Nimittäin itselläni on jo pidemmän aikaa ollut projektinä läpäistä Fallout new vegas, kun sen alunperin pleikka kolmoselle ostin, ja sitten tuossa reilu puolivuotta sitten steamistä tietokoneelle, jolloin aloitin uudella hahmolla tahkoamaan peliä. Innostus sitten kuitenkin lopahti jossain rakosessa, ja peli jäi. Sitten eilen tuumasin että voisin jatkaa hieman. Ensiksi piti estää jonkun presidentin murha puheen aikana, ja sen jälkeen alkoikin massiivinen hyökkäys erään padon luokse. Sitten vastaan tuli lopulta niin vaikea vastus että turhauduin ja lopetin.

Tänään sitten tuumasin että kai sen nyt voi kokeilla yrittää voittaa, ja kas, niin tapahtuikin. Ja yllätyksekseni huomasin että sehän olikin pelin viimeinen bossi, eli peli tulikin pelattua läpi, hieman ehkä yllättäen, mutta kuitenkin. Ja nyt täytyy sanoa että ajoitus ei olisi voinut olla paljoa parempi, sillä noin 2 viikon poäästä julkaistaan seuraava fallout peli, joka on siis fallout 4.

Mutta nyt olenkin sitten valmiina fallout 4:sen tuloon, kun aiemmin jo pleikalla läpäisin kolmosen, ja nyt tuon tähän mennessä uusimman, niin nyt voi rauhassa alkaa odotella 4:sta :)

Mutta siinäpä oikeastaan kaikki tällä erää, katsellaan jos tuossa viikonlopun aikana saisi päiviteltyä seuraavan kerran, kun huomenna tulee tosiaan se afterbirth lisäri, niin sen kimpussa tulee kuitenkin oltua varsin tehokkaasti :) Mutta nyt muiden asioiden kimppuun Adios! :)

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

päivitystä vieläkin ilman kuvia

Hopsansaa. Tätä kirjoittaessa blogi on ylittänyt 2000 sivunkatselu kerran, joten yksi iso rajapyykki on ylitetty :) enpä olisi koskaan uskonut että tuokin on mahdollista :D

Mutta asiaan sanoi Karpokin aikoinaan.

Kuten otsikkokin lupaa, ei vieläkään tule kuvaa, mutta ei anneta sen haitata.

On siis tullu taas pelailtua, ja tällä hetkellä olen keskittynyt kahteen peliin, joista toinen on tuo vanha tuttu isaac, ja toinen myöskin vanha tuttu 100 tunnin ylittänyt peli, farming simulator.

Sitä on vaikea sanoa mikä ihme tuossa farming simulatorissa on se juttu, joka koukuttaa. Kai se on osittain juuri se kiireettömyys, ja rahan keräämisen mukavuus, ja laitteiden kehitysinto ja muu vastaava. Mutta oli se mikä tahansa, niin melkein 10 tuntia sitä on taas tullut pelailtua :) Samalla on niin mukava kuunnella äänikirjaa kun kylvää peltoja, tai pui tai tekee nyt mitä tahansa. Saan samalla edistettyä itselläni olevaa ikuisuusprojektia Ajan pyörä kirjasarjan lukemisesta :) Tällä hetkellä menossa on muistaakseni kirja numero 21, eli voiton puolella ollaan jo :)

Ja sitten sitä isaaccia. Käsittämätöntä miten sitä tätäkin jaksaa vaan pelailla, mutta toisaalta eri hahmojen kanssa pelin eri bossien läpäiseminen on koukuttavaa, kun samalla avaa koko ajan uusia esineitä. Tänään perehdyin kahteen challengeen. Kun hieman aikasemmin avasin viikate kyyneleet eräästä suht vaikeastakin challengestä, niin nyt avasin tech 5 laser kyyneleet, sekä jonkun trinketin toisesta challengesta.

Toisaalta en välttämättä olisikaan yhtä helposti sanut tech 5:sta avattua, kun satuin saamaan sitäkin pelatessa juuri nuo viikate kyyneleet, niin sen jälkeen kaikki oli oikeastaan varsin helppoa. Nyt alkaa olla suht lähellä se, että kaikilla hahmoilla on jo pelattuna läpi hyvis puoli, eli isaac ja blue baby bossit, mutta vain parilla on satan bossi voitettuna, ja vain isaacilla voitettuna on Lamb eli vika pimeän polun bossi :)

Mutta nyt kun noita apuvälineitä alkaa olla avattuina aika paljon, niin hyvällä tuurilla voi saada jo niin hyvät kamat, että läpäisy on mahdollista huonommallakin poelillä melkeinpä hahmosta riippumatta :)

Mutta siinäpä kaikki tällä erää. Nyt täytyy suunnata kirjakauppaan, sillä tuli luettua niin tiukka dekkari joka loppu aivan liian jännhästi, että en malta odottaa että pääsen seuraavan osan kimppuun :) Joten ensi kertaan siis :)

torstai 15. lokakuuta 2015

Uutta ja vanhaa.

Hieman pidempään meni tähän postauksen toteuttamiseen kuin alunperin suunnittelin, mutta se johtuu ihan siitä oli vieraita ja olin itsekkin poissa kotoa. Veli tyttöystävänsä kanssa tuli käymään, ja lähdin heidän matkaansa äidin luokse äitiä moikkaamaan, joten siksi aikaa blogille ei vaan riittänyt :) mutta se ei tarkoita ettei pelailtua olisi tullut :)

Hieman ennen koko härdelliä, pelailin isaaccia, ja sain siinä sen 100 pelattua tuntia kasaan. Mutta muuten aikaa ei tietokoneelle tai konsoleille ole riittänyt. Mutta lautapeleille sitäkin enemmän.

Aivan ensiksi pelattiin meillä kavereiden ja pikkuveljen ja hänen tyttöystävänsä kanssa vanhoja tuttuja mm. Saboteuria. Sitten kun siirryttiin äidin lujokse, pikkuveli osti Hanabi nimisen lauta, tai tässätapauksessa korttipelin. Pelattiin samana iltana sitä ensimmäisen kerran ja täytyy sanoa että innostuin pelistä erittäin paljon.

Hanabin idea on mielenkiintoinen. Pelaajien tarkoituksena on rakentaa yhteistyönä muiden pelaajien kanssa mahdollisimman hyvä ilotulitus. SE tapahtuu pelaamalla eri värisiä kortteja omiin pinoihinsa 1:sestä 5:seen. Värejä on muistaakseni 5, ja vaihtoehtoisesti 6. Jokaiselle pelaajalle jaettiin neljä korttia, mutta se mikä hommasta tekee mielenkiintoisen, on se että itse et näe omia kortteja, vaan vain muiden. Jokaisella pelaajalla on mahdollista tehdä 1 kolmesta vaihtoehdosta. Joko antamaan vinkin jollekin toiselle pelaajalle, eli vinkata minkävärisiä joktut tämän korteissa on, tai mitä numneroita jotkut kortit on. Mutta vain jomman kumman yhdellä vinkillä. Toinen vaihtoehto on pelata kortti, jolloin sen pitää sopia pöytään. ja kun kortit pitää pelata numerojärjestyksessä, niin pitää olla tarkkana että pelaa oikein. Ja virheitä ei saa tehdä kuin kolme, tai peli on ohi, joten siksi tarkkana pitää olla. Kolmas vaihtoehto on vaihtaa ýhden kortin.

Vinkkejä on käytettävissä 8, joten niiden kanssa pitää olla tarkkana. Kortteja vaihtamalla saa avattua aina yhden lisä vinkin, joten se auttaa kyllä. Mutta kortteja ei kuitenkaan ihan hirveästi poiskaan heittää, sillä tiettyjä kortteja on hyvin rajoitetusti. Jokaisen värin 1:siä on kolme kappaletta, ja vitosia on vain yksi. Muita numeroita on aina 2 kappaletta, joten jos aikoo pelata täydellisen pelin, ja saada jokainen väri 5:seen asti, niin ei voi heittää kortteja ihan summamutikassa poiskaan.

Alku peli meni kyllä kyllä melko helpostikkin, kun joku vinkkasi että jollakulla on ykkönen, niin sen uskalsi pelata aivan surutta, Mutta toisesta ykkösestä lähtien alkokin jo jännittää, sillä samaa väriäkään ei saa olla kahta pinoa, joten tarkkana piti olla. Hyvin pian oltiin tilanteessa että vinkkejä on jäljellä pari, mutta pöydässä ei vielä paljoa mitään. Sitten alkoikin hyvin pian yhden vinkin varassa keikkumisen kierre, eli piti antaa seuraavalle pelaajalle vinkki että tuo kortti on sen numeroinen tai sen värinen ja siitä meni viimeinen vinkki, mutta seuraava tiesi että se heitetään pois, ja siitä taas saatiin yksi vinkki, ja niin menikin pari kierrosta. Sitten minulle sattu tulemaan parikin ykköstä, joten tiesin monta vuoroa etukäteen jo mitä tulen tekemään, joten saatiin pari lisä vinkkiä, ja välillä pelattua kortteja pöytäänkin.

Loppujen lopuksi peli päättyi kun viimeinen nostopinon kortti nostettiin, ja jokainen sai vielä yhden vuoron. Viimeisillä vuoroilla otettiin riskejä, kun 2 virhettä oli vielä käyttämättä, ja päästiinkin lopulta 15:sta pisteeseen, ja kun 25 on maksimi, niin noin ensimmäiseksi peliksi se meni yllättävän hyvin :)

Sen jälkeen pelattiinkin vanhaa tuttavuutta afrikan tähteä, mutta onneksi sen suht tuoreella retkikunnat lisäosalla, joten sekin oli jälleenkerran mielenkiintoinen peli, joka lopulta päättyi tiukan taistelujn jälkeen omalta osaltani tappioon. Mutta hauskaa oli, joten se on aina tärkeintä :)

Lisäksi itse ostin New york 1901 lautapelin, joka on tämän vuoden Vuoden strategiapeli voittaja, joten kunhan siteä pelaamaan pääsee, niin uskon että tulee olemaan jänniä hetkiä sen parissa :)

Mutta siinäpä oikeastaan kaikki tässä alkuviikon ajalta. Loppuviikosta en tiedä miten aikaa eri pelailuille jää, kun lauantaina on eräs tapahtuma, mutta kirjoittelen tänne taas kun jotain tulee tehtyä. Siihen asti näkemiin :)

perjantai 9. lokakuuta 2015

comeback (taas)

heipodei.

Mitenköhän tätä nyt oikein voisi taas puolustaa. Siis sitä että on tullut blogi jätettyä hieman tuuliajolle tässä viime aikoina. Eli toisin sanoen puoli vuotta :O. No joka tapauksessa eiköhän ole aika taas kaivaa blogi naftalista, ja tehdä samalla "pienimuotoinen" uudistus blogissa ja sen sisällössä.

Nimittäin pohdiskelin tuossa kun bloggeriin palauduin, että minulla on 4 blogia, joista osa on ollut käyttämättä jo jonkin aikaa, ja uusinkin, eli tuo lautapeliblogi on ollut hiljaisena yhtä pitkään tämän kanssa. Joten mietin että tarvitsenko niin montaa eri blogia, kun voisin aivan hyvin kirjoittaa kaikki postaukseni tämän yhden ja saman blogin alle. Näin itselle ei tule niin kovia paineita kirjottaa usemapaa blogia, ja samalla sisällöstä tulee monenkirjavampaa.

Joten jos tässä nyt taas intoutuu kunnolla blogia ylläpitämään, niin tänne blogiin on sitten jatkossa luvassa kaikkea nörttimäistä sisältöä, niin videpeleistä, lautapeleistä ja kenties välillä jotain muuta nörtteilyyn liittyvää.

Mutta mitäpä nyt sitten on tullut puuhailtua? No minäpä kerron.

Viimeaikoina olen käyttänyt aikaa hyvin paljon lukemiseen, mutta toki pelailua on tullut monessa eri muodossa välillä harrastettua. Lautapelien puolella pelailu on kavereiden kanssa painottunut hyvin pitkälti pöytälätkän ja menolipun parissa. En muistanutkaan miten mukavaa menolipun pelaaminen hyvällä porukalla voi olla.

Lisäksi olen toki pelaillut tietokoneella ja pleikkarillakin välillä. Ps3:n puolella on tullut tuota vanhaa nhl 14:sta pelailtua silloin tällöin, mutta pääsääntöisesti olen pelaillut tietokoneella. Suurimmat tunnit on tullut täyteen The binding of isaac:rebirthin parissa, jonka pelatut tunnit steamkirjaston mukaan tällähetkellä on 95 tuntia. Luku oli vielä muutamia viikkoja sitten jossain 70 tunnin tietämillä, eli ihan hyvinhän siihenkin aikaa on taas uponnut. Ja uskon että loppukuusta tulee uppoamaan enemmänkin, kun peliin on tulossa iso päivitys, tai oikeammin dlc nimeltä afterbirth. itse tuon dlc:n jo maksoin, joten nyt vain odotellaan loppukuussa koittavaa julkasupäivää :)

Lisäksi tässä muutamana päivänä on taas kiinnostuksen saanut vanha tuttu peli, jota itse en ennen steamia ja pelin siellä julkaisua ole omistanut, mutta aina kun perheellä pienempänä ollessani matkustettiin mummolaa, tai mamman ja papan luokse kuten meillä on tapana ollu sanoa, on siellä vanhalla tietokoneella tullut pelattua erästä hyvinkin klassista peliä. Peli on nimeltään Chips challenge. Peli jossa on erilaisia puzzle huoneita. Tavoitteena on päästä aina huoneen lopussa sijaitsevaan exit ruutuun, ja kerätä sitä ennen kaikki kentässä löytyvät Chipit, eli tietokone komponentit.

Aikaisemmin en pelin juonesta sen paremmin tiennyt, mutta nyt sitäkin on hieman paremmin avattu steam julkaisun myötä, ja samalla krafiikoita on hieman päivitetty, mutta pelattavuudeltaan peli on täysin samanlainen. Pentuna me ei koskaan olla saatu pelattua veljen kanssa kaikkia kenttiä läpi, mutta peli oli armollinen usein kuolevalle, ja päästi skippaamaan leveleitä jos tosiaan kentässä kuoli tarpeeksi usein. Nyttemmin en ainakaan samaan ominaisuuteen ole törmännyt tässä uudelleenjulkaisussa, mutta nyt tavoitteena kun onkin pelata kaikki kentät läpi, niin en sitä kaipaisikaan :) Pelissä on 149 kenttää, ja itse olen tällä hetkellä muistaakseni joko kentässä 88 tai 89, joten tekemistä vielä riittää :)

Ja iloiseksi yllätykseksi steamissa on julkaistu myös chipc challenge 2, jonka olemassa olosta en tiennytkään aikaisemmin. Ja oikeastaan sitä ei myöskään tietääkseni ole koskaan julkaistukkaan ennen steam julkaisua, johtuen kiistoista pelin tekijän ja julkaisevan pelitalon välillä. Mutta onneksi se nyt steamissa on julkaistu, joten tekemistä riittää myös sitten kun 149 kenttää ykkösestä on läpäisty :)

Mutta sellaistapa tässä nyt viimeaikoina. Tarkoituksena olisi tosiaan nyt alkaa taas "hieman" ahkerammin kuin kerran puoleenvuoteen täällä alkaa tekstejä julkaisemaan, joten tässä sitä taas mennään :) tulevissa postauksissa tavoitteena olisi myös saada sisältöön kuviakin tekstin väliin, niin ei ole pelkkää tekstiäkään koko sisältö :) Mutta se sitten vasta seuraavasta postauksesta lähtien :D Mutta nyt on tämän nörtin syötävä jotain, joten päätän tämän tekstin tähän :) ensi kertaan siis vain :)